Valokuvakahvilan kuvablogi
18.2.2017
Pääjärven päiväretki

kuva

kuva

kuva

kuva

kuva


Oli hiljaista kuvauspuolella myös viimevuonna..
No jospa se tästä piristyisi. Ainakin yksi retki tuli tehtyä jo helmikuussa, Pääjärven ulkoilualueelle. Ilma oli komea, mutta liukas ja tuulinen.
Yllä muutama otos retkeltä. Rohkeimmat jäivät laavulle yöksi (en minä).
Kuva 4: kuvaajan (hieman masentuneen oloinen) omakuva?
26.11.2015
Bratislava marraskuussa

kuva

kuva

kuva


Vuosi loppuu eikä yhtään postausta vielä tänä vuonna!!
No, laitanpa pikaisesti tuohon muutaman kuvan syksyn Wien-Bratislavan reissulta. Hienot olivat maisemat Bratislavan Novy Most sillan UFO-tornista.
Kuva otettu Fujin panoraama toiminnolla, joka näyttää toimivan ihan hyvin. Kahvikuppi ja kuivakoristeet ovat myös Bratislavasta.
6.12.2014
Syksyiset pihlajanmarjat

kuva

kuva


Samalla Nässyn kävelyreissulla kuvattuja pihlajanmarjoja. Pitkästä aikaa tuli kuvattua makrolinssillä ja huomattua makrokuvauksen haasteellisuus. Terävyysalueen hallitseminen on työlästä hommaa ja vielä kun hieman tuuli heilutteli kuvauskohdetta, niin hetki jos toinenkin siinä kulahti, ennenkuin tyydyttävä tulos syntyi.

On muuten hyvää terapiaa tuo makrokuvaus. Vähän samaan tapaan kuin golfin pelaaminen. Ajatukset pitää keskittää siihen mitä on tekemässä..
6.12.2014
Tetraptyykki

kuva


Kyllä - Wikipedian mukaan siis neliosainen maalaus on nimeltään tetraptyykki (tetraptych in engelska). No joo, tulipahan taas kokeiltua Lightroomin Print-ominaisuutta. Kuvat syntyivät vapaapäivän kävelyllä Nässyn rannalla. Mitään erikoisia jääveistoksia luonto ei vielä ollut tehnyt pakkasen puuttuessa, mutta jonkin verran jääjuttuja sieltä löytyi.

Ai niin, tänään on Itsenäisyyspäivä - siis Onnea Suomi ja suomalaiset!
Olkoon tuo vaikka taideteos Juhlan kunniaksi :-)
9.11.2014
Pääjärvi lokakuussa

kuva

kuva

kuva

kuva


Kuvausretki Pääjärven virkistysalueelle. Kuvia ei paljon syntynyt, mutta retkeily on mukavaa :-) Ja tulipahan yövyttyä taas teltassa.
Nuotiolla paistettu pihvi punaviinin kera maistui erinomaiselta.