5.5.2018
Nuuksioretki 21.4.
Kevään yöretki Nuuksioon. Päivällä oli porukkaa kovinkin runsaasti, yöksi jäivät harvemmat.
Kuvaus jäi vähemmälle, mutta tulipahan koeponnistettua uutta solotelttaa (MSR Freelite 1) ja ilmatäytteistä makuualustaa (Thermarest NeoAir Trekker).
Molemmat toimivat erinomaisesti.
1.1.2018
Pihalinnut
Canon 5d mkIII + 70-200/F4L + 1.4X telejatke + vielä jälkisuurennosta Lightroomissa. Ihan kelpoisia kuvia pihapiirin punatulkuista ja sinitiaisesta.
18.2.2017
Pääjärven päiväretki
Oli hiljaista kuvauspuolella myös viimevuonna..
No jospa se tästä piristyisi. Ainakin yksi retki tuli tehtyä jo helmikuussa, Pääjärven ulkoilualueelle. Ilma oli komea, mutta liukas ja tuulinen.
Yllä muutama otos retkeltä. Rohkeimmat jäivät laavulle yöksi (en minä).
Kuva 4: kuvaajan (hieman masentuneen oloinen) omakuva?
26.11.2015
Bratislava marraskuussa
Vuosi loppuu eikä yhtään postausta vielä tänä vuonna!!
No, laitanpa pikaisesti tuohon muutaman kuvan syksyn Wien-Bratislavan reissulta. Hienot olivat maisemat Bratislavan Novy Most sillan UFO-tornista.
Kuva otettu Fujin panoraama toiminnolla, joka näyttää toimivan ihan hyvin. Kahvikuppi ja kuivakoristeet ovat myös Bratislavasta.
6.12.2014
Syksyiset pihlajanmarjat
Samalla Nässyn kävelyreissulla kuvattuja pihlajanmarjoja. Pitkästä aikaa tuli kuvattua makrolinssillä ja
huomattua makrokuvauksen haasteellisuus.
Terävyysalueen hallitseminen on työlästä hommaa ja vielä kun hieman tuuli heilutteli kuvauskohdetta,
niin hetki jos toinenkin siinä kulahti, ennenkuin tyydyttävä tulos syntyi.
On muuten hyvää terapiaa tuo makrokuvaus. Vähän samaan tapaan kuin golfin pelaaminen.
Ajatukset pitää keskittää siihen mitä on tekemässä..
6.12.2014
Tetraptyykki
Kyllä - Wikipedian mukaan siis neliosainen maalaus on nimeltään tetraptyykki (tetraptych in engelska).
No joo, tulipahan taas kokeiltua Lightroomin Print-ominaisuutta. Kuvat syntyivät vapaapäivän kävelyllä Nässyn rannalla.
Mitään erikoisia jääveistoksia luonto ei vielä ollut tehnyt pakkasen puuttuessa, mutta jonkin verran jääjuttuja sieltä löytyi.
Ai niin, tänään on Itsenäisyyspäivä - siis Onnea Suomi ja suomalaiset!
Olkoon tuo vaikka taideteos Juhlan kunniaksi :-)
9.11.2014
Pääjärvi lokakuussa
Kuvausretki
Pääjärven virkistysalueelle. Kuvia ei paljon syntynyt, mutta retkeily on mukavaa :-)
Ja tulipahan yövyttyä taas teltassa.
Nuotiolla paistettu pihvi punaviinin kera maistui erinomaiselta.
9.11.2014
Torni vai Ilves?
Joku valitsi Ilveksen...
Elokuinen ilta Näsineulassa, auringon paistetta ja ohimenevä sadekuuro.
Sateenkaaren päässä kultaa?
9.11.2014
Lomareissu Italiassa 6/2014
Muutama kuva kesälomareissulta Italiaan. Tällä kertaa majoituspaikkana Agriturismo
Trebisonda n. 10km Gardajärveltä etelään.
Lähin kylä, Borghetto, sijaitsi 3km päässä majoituspaikasta.
Pittoreski paikka, suosittelen! (kuvat 2-4 ovat sieltä).
Fujin X-E2 toimi juuri niin hyvin matkakamerana, kuin olin odottanutkin.
Kompakti paketti, jolla saa hyvälaatuisia kuvia lähes peilijärkkärin tuntumalla.
Ainut miinus tulee siitä, että pölyä pääsi kennolle, vaikka en vaihtanut linssiä (kun ei niitä ole kuin yksi :-).
Tuossa mielessä X-T1 kosteus ja pölysuojauksineen toimisi paremmin. Toki sitten myös linssissä pitäisi olla sääsuojaus...
8.6.2014
Haarapääsky (Hirundo rustica)
Haarapääsky (niin uskoisin) alkukesän sateisessa illassa.
Sulkapeite sen verran märkä kaverilla, että päästi n. 1,5 metrin päähän kuvailemaan.
Kuvattu vastahankitulla Fujifilmin X-E2:lla + 18-55mm/f2.8-4 linssillä ja jälkisuurennosta Lightroomissa.
Kamera vaikuttaa hyvältä, hieman harmittavaa on RAW kuvien koko - n.32M. Ainakin LR imaisee RAW kuvan kohtuullisen hitaasti,
mielestäni hitaammin kuin Canon 7D:n vastaavan (siis tämä fiilis on syntynyt ilman mitään tieteellistä testaamista :-).
Pitää tutkia ilmiötä lisää.
Hankin kameran lähinnä matkakameraksi keveyden vuoksi tinkimättä kuitenkaan käyttötuntumasta ja laadusta.
Onhan tuossa kamerakaapissa Panasonicin Lumix, mutta se on digipokkari kaikkine pokkarin ominaisuuksineen.
Canon 7D + 24-105mm/f4 on toinen vaihtoehto matkakumppaniksi, mutta laadun myötä painoa tulee sitten n. 1,6kg ( vs. X-E2 + linssi: 720g).
Kesäreissut näyttävät miten Fuji toimii.
13.4.2014
Kaukajärvi ilta-auringossa
Kyllä Lumia 920 kamerallakin ihan kelvollisia kuvia saa.
Toki mukana hieman jälkisäätöä.
13.4.2014
Ruostejärvi maaliskuussa
Poikain kanssa kuvausreissulla Ruostejärvellä. Hieno keli ja hieno jää!
27.2.2014
Rooma 21.-24.2.2014
Lyhyt talviloma Roomassa. Vatikaanimuseon ihmeelliset 'portaat'.
No, olihan siellä muitakin ihmeitä..vaikkapa kahvin hinta :-)
15.7.2013
Kirjosieppo (Ficedula hypoleuca)
Kirjosieppoperhe majaili taas pihapöntössä.
Kuvat otettu (70-)200mm linssillä ja jälkikäsittelyssä n. 2 kertaiseksi suurennettuna.
Hyvin kestää suurennoksen.
21.6.2013
Hyvää Juhannusta!
Onneksi kaveri ei ollutkaan ihan perushyttynen..
25.11.2012
Punatulkku (Pyrrhula pyrrhula)
Sateista Marraskuuta mennään. Pimeääkin melkein kokoajan.
Onneksi Punatulkut tulivat piristämään aamupäivää.
31.10.2012
Helvetinjärvi 28.9.2012
Syysretki Helvetinjärven kansallispuistoon.
Syksyn kuvausretkissä on sellainen vivahde, että pimeä tulee aikaisin, joten jää aikaa keskittyä nuotiogourmeeseen ja tarinoihin.
31.10.2012
Italia Bergamo, 29.6.-7.7.2012
Kesälomamatka Italiaan.
Jotain tyypillistä jäi kennolle: olkihattu ja skootteri.
Siinäpä se olennainen.
No, lisätään vielä listaan limoncello.
6.5.2012
Sinivuokko (Hepatica nobilis)
On Sinivuokkojen aika.
21.4.2012
Punarinta
Kevät saapui ja toi mukanaan myös Punarinnan meidän pihallemme.
Kyllä tästä 7Deen isosta pikselimäärästä (18Mp) jotain hyötyä
on, koska kuva on ihan ok (netti tasoinen), vaikka jälkisuurennusta on reilusti (~3,36X). Tosin asiassa auttaa hyvälaatuinen linssi (Canon EF 70-200/f4 IS).
Vanhaan filmiaikaan verrattuna tämä otos vastaa n.1100mm linssin tuotosta. Kuva on otettu 7-8 metrin päästä kohteesta.
7.4.2012
Vauhdin hurmaa
Oltiin Jyväskylässä vierailulla ja törmättiin kävelyn (taisi olla senioreiden) MM-kisoihin.
Mielestäni sain kuvaan aika kivasti tuota vauhdin hurmaa..
3.3.2012
Liesjärvi
Liesjärven kansallispuistossa kuvailemassa ja hiihtelemässä. Keli oli aurinkoinen, mutta kova tuuli teki ilmasta kylmän,
vaikka lämpömittari ei montaa pakkasastetta näyttänytkään.
Tulipahan kokeiltua viimevuonna hankittuja hyvin käytettyjä armeijan suksia. Hyvin niillä järvellä hiihti ja eteni. Ainakin helpommin kuin jalkapatikkalaiset :-)
4.2.2012
Tammerkosken pakkaskuvia
Kylmää on. Auton mittari näytti -26 astetta. Kolme varttia kameran kanssa Tammerkosken höyryjä kuvailemassa.
Sitten piti lähteä sulattelemaan jäätyneitä varpaita ja sormia. Talvikuvaus on hauskaa, mutta koleaa.
31.12.2011
Hyvää Vuoden vaihdetta!
Uudenvuodenaaton kävelyllä. Tällä kertaa hieman pakkasta, joten luonto pääsi tekemään omia jääveistoksiaan Kaukajärven rannalla.
24.12.2011
Joulumänty
Jouluaatto, vesisade ja joulumänty. Kuvaa hyvin tämän vuoden joulun säätä.
17.9.2011
Värit syksyssä
Vihdoista viimein aurinko taas näkysällä. Päiväkahviretkellä Heramaanjärvellä. Syksyn värit olivat saapuneet.
4.9.2011
Hämppy
Arboretumin ruusutarhassa ruusuja ihailemassa ja sieltä löytyi tämä hieno hämähämähäkkikin. Ruusuista ei tälläkertaa oikein saanut mitään irti - vaikka hienoja olivatkin.
9.8.2011
Pallas 21.7.2011
Loman päätteeksi pikainen reissu Pallakselle ja Hettaan. Pari yötä Hotelli Pallaksessa ja päiväretki tunturiin. Hienot olivat maisemat
Taivaskeron päältä (830m Nokian GPS:n mukaan). Huipulla on muuten sytytetty vuoden 1952 Helsingin Olympialaisten Olympiatuli.
Kuva1: Näkymä hotellille tunturista.
Kuva2: Heinikkoa tunturissa.
Kuva3: Huipun valloitus ja Olympiatulen muistomerkki.
Kuva4: Vaeltajia Hetta-Pallas-reitillä.
27.7.2011
Gardajärvi 22.-29.6.2011
Vihdosta viimein sain koneen kuntoon (kovalevy kaputt..taas!) ja kaikkien asennusten jälkeen pääsen jälleen päivittämään kuvablogia.
On muuten uskomaton työ asentaa uudelleen Windows ja kaikki sen päivitykset + kaikki muu tauhka. Levy itse meni takuuseen, mutta ei se
paljon naurata, kun postissa saa uuden - tyhjän - levyn takasin. Onneksi kuvista ja Lightroomin asetuksista on varmuuskopiot tallessa..
Siis..kesäkuussa lomareissulla Gardajärven maisemissa Italiassa. Maisemat olivat upeita ja tyystin erilaisia kuin kahdella aikaisemmalla reissulla
Toscanan suunnassa. Vettä, jyrkkiä vuoren seinämiä, vuorimaisemaa Monte Baldon huipulta ja tietenkin päätähuimaavia serpentiiniteitä.
Valokuvia tuli räpsittyä normaaliin tapaan - sellaisia perus lomakuvia (ylläolevaa kuvaa klikkaamalla pääsee galleriaan).
Mukaan otin tarkoituksella vain 24-105mm linssin, jotta selviäisi, onko siitä ns. yleislinssiksi. Ihan hyvin sillä pärjäsi - tosin ajoittain
kaipasi laajempaa kuvakulmaa (siis 10-22mm linssiä :-).
Majoituspaikkamme sijaitsi n. kilometrin päässä Gardan rannasta Padenghe Sul Garda -nimisessä kylässä. Agriturismon sivuille pääsee tästä:
Cascina Crocelle
10.6.2011
Canon EF 24-105mm f/4L IS
Tuli sitten hankittua uutta kuvauskalustoa - nimittäin L-sarjan 24-105mm. Tavoitteena olisi, että ei-varsinaisilla-kuvaus-reissuilla voisi
käyttää pelkästään tuota linssiä sen avaramman laajan pään ansiosta. Aiemmin olen kantanut 10-22mm ja 28-105mm ja siinä on aina se linssin vaihtamisen vaiva. Plus hieman
enemmän painoa. No uudessa tuli tietty mukana muitakin plus-ominaisuuksia kuten kuvanvakain, L-sarjan kosteuden ja pölyn sieto, vakio valovoima ja
uskoakseni myös parempi kuvan laatu. Tynnyrivääristymä tuota uutta linssiä kuulemma vaivaa, mutta Lightroomilla sen saa korjatua suit sait sukkelaan.
Yllä kolme otosta uudella tuttavuudella (ensimmäinen 24mm ja loput 105mm). En muuten aiemmin ollut nähnyt Auroraperhosta in live. Hieno perhonen - harmi, että en päässyt tarpeeksi hyvään
kuvakulmaan ennekuin kaveri otti hatkat.
22.5.2011
Rutajoki
Sunnuntaiaamu Rutajoella Keski-Suomessa. Tai no, olihan se kello jo 10 korvilla, kun varsinaisesti joen varteen päästiin.
Hieno koski löytyi ja joen varrella paljon rentukoita. Ja ketunleipiä.
6.-8.5.2011
Seitsemisen kansallispuisto
Taas pitkän (luovan?) tauon jälkeen kameravehkeet esiin naftaliinistä ja kuvausretkelle. Tänä keväänä retki suuntautui
Seitsemisen kansallispuistoon (
Luontoon.fi).
Ensimmäinen yö telttamajoituksessa ja toinen vuokramökissä.
Seitseminen on maisemaltaan korpimetsää ja suoaluetta ja niiden lomassa virtaa pieniä jokia. Kuvaamiseen maisemat ovat mielestäni ehkä hieman tylsiä,
mutta retkeilyyn maastot sopivat mainiosti.
Ensimmäisen yön leiripaikaksi valittiin Jokiristin telttailupaikka. Paikka on ikäänkuin keskellä metsää ja vielä hieman uudenkarhea
(tehty puolitoista vuotta sitten), mutta teltoille (3 kpl) löytyi ihan hyvät paikat, joten mikäs siinä.
Aamulla heräsimme kuvaamaan klo 4 aikoihin ja suuntasimme joen vartta pitkin kohti Lieslampea. Matkalla nähtiin vanha mylly.
Sammakoita nähtiin retken aikana huomattavan paljon - ylläoleva kuva edustaa konnaa kauneimmillaan.
Toinen yö majoituttiin Villipohjolan Rysäsälampi-nimiseen mökkiin (
Rysäslammen mökki).
Mökki oli siisti ja hyvällä paikalla lammen rannalla. Saunassa oli mukava lämmitellä kylmän telttayön jälkeen.
Retken kuvasaalista on nähtävillä galleriasssa:
Kuvagalleria
21.2.2011
Saaren kansanpuisto
Talvikuvausreissu Saaren kansanpuistoon (
Luontoon.fi) .
Pakkasta oli hyvät -25 astetta, kun lähdimme parkkipaikalta reppu selässä kohti laavupaikkaa. Tälläkertaa porukastamme yhdellä oli eräsukset
ja me muut olimme ihan jalkapelillä liikkeellä. Vartavasten reissuun ostetut armeijastakin tutut irtohuopakumpparit olivat ihan riittävät jalkineet.
Korkea varsi kiristyshihnoineen piti huolen siitä, että lunta ei kenkään päässyt. Pakkanenkaan ei pahemmin päässyt varpaita nipistelemään ja sen vähän sai
sitten nuotion lämmössä poistettua.
Kuvia otettiin menomatkalla ja palatessa, sekä kahvin keittämisen lomassa laavun ympäristössä. Kirkas aurinkoinen sää uumoili jo hieman kevään tuloa. Ehkä.
Ylläolevaa kuvaa klikkaamalla pääsee katsomaan reissun kuvia galleriasta.
31.12.2010
Onnellista Vuotta Uutta 2011!
Vuoden viimeinen päivä lähestyi loppuaan ja tähdet laskeutuivat maan päälle.
Metelin kera :-)
20.11.2010
Luonnon muotoja
Hyinen pohjoistuuli puhalteli Näsijärven selältä, kun kävin kameran kanssa katsomassa 'jäätilannetta'.
Eihän siellä tietty mitään jäätä vielä ollut kuin rantakivikossa, mutta sekin vähä oli kyllä hienosti
muotoutunut luonnon oman muotoilijan toimesta.
Paluumatkalla törmäsin tilhiparveen ja yksi linnuista jäi sopivasti poseeraamaan syömäpuuhiensa ohessa.
24.10.2010
Joutsen
Usvainen syyssunnuntai ja päiväkävelyllä Tahmelassa Pyhäjärven rantaraitilla. Yksinäinen joutsen haki vielä purtavaa järven pohjasta.
Liekö tämän kesän poikuetta kun yksikseen hengaili.
Jälkimmäinen kuva on 3,5 kertaisesti suurennettu jälkikäsittelyssä.
9.10.2010
Syyslehdet
Pyhäjärven rannalla etsimässä syksyn värejä. Löytyihän niitä.
3.10.2010
Helminauha
Syksyn viimeisiä hämähäkin kutomuksia pihapiiristä. Makrokuvauksen haasteet tulivat taas eteen ja terävyysalueen saaminen sopivaksi olikin
vaikeaa. Runsaalla himmennyksellä saa kyllä koko verkon teräväksi, mutta silloin taas tausta alkaa nousta kuvaan mukaan häiritsevänä.
Tuossa otosten paras kompromissi.
30.9.2010
Pensar 18.-19.9.2010
Kuvausretkellä saaristomerellä Pensarin saarella. Sääennusteet antoivat odottaa pahempaa keliä, kuin mitä todellisuus sitten olikaan.
Iltakuvaus meni sateen vuoksi ns. ohitse, mutta sään seljettyä yöllä kokeiltiin pitkä valotusajan kuvailua kuutamossa ja aamulla suoritettiin normi
auringonnousukuvaukset (vaikka aurinko olikin ehkä juuri väärällä puolella saarta..).
11.9.2010
Tintti ja Omppu
Sateinen aamu ja märkä tintti puunoksalla vahtimassa löytämäänsä omenaa. Kyllä niille ovat omenat maistuneetkin - onneksi muutama riitti itsellekin :-)
16.8.2010
Tampere Airshow 15.8.2010
Kiireellä sunnuntaina iltapäivällä kohti Pirkkalan lentokentän länsipäätä. Ajattelin, että sieltä metsän siimeksestä saa rauhassa katsella ja kuvailla lentonäytöksen loppuhuipennusta.
No, saman idean oli saanut muutama muukin..
Mutta sekaan sopi ja hyvin kerkesin ottaa kuvia P-51 Mustangista ja parista nykyaikaisemmasta hävittäjästä.
Ylläolevan kuvan kautta pääsee katsomaan parhaita otoksia. 70-200mm zoomi oli kyllä hieman lyhyt putki moiseen hommaan, mutta
riittävällä osasuurennoksella näkee sentään jotain yksityiskohtia.
Harmi, että koneitten ääntä ei saanut taltioitua.
1.8.2010
Vatussa
Ja taas on se aika vuodesta. Perhe kerää vattuja ja minä heilun kameran kanssa siinä mukana. Tälläkertaa poikkeuksellisesti tuli meikäläisenkin poimittua jopa 3 mukia täyteen..
Puitteet Hämeenkyrössä on hienot ja kelikin suosi. Niin ja vatuthan poimittiin sivistyneesti marjatilan hienosti hoidetuista puskista :-)
23.7.2010
Galleria - Normandia 25.6.-2.7.2010
Viimeinkin sain aikaiseksi laittaa hieman kuvia kesäkuun Normandian reissulta tuonne Galleriat -osioon (ylläolevaa kuvaa klikkaamalla pääsee galleriaan).
Alkupään kuvat ovat Cabourg-nimisestä kaupungista, jossa majapaikkamme sijaitsi. Loput kuvat ovat sitten D-dayn maihinnousun eri muistopaikoista ja museoista.
Paljon muitakin kuvia tuli otettua, mutta tuolla nyt muutamia.
27.6.2010
Colleville sur Mer - Omaha Beach
Amerikkalaissotilaiden hautausmaa Ranskan Normandian rannalla.
Yli 9300 marmoriristiä - vaikuttavaa.
Alin kuva: Näkymä Omaha Beachille - yhdelle maihinnousun näyttämöistä.
Kesälomaviikko tälläkertaa hieman toisenlaisissa maisemissa. Kunhan saan kuvat ojennukseen, laitan tänne niitä muutaman lisää.
22.-23.5.2010
Repovesi
Perinteisellä kevätkuvausretkellä tälläkertaa Repoveden kansallispuistossa. Paikka sijaitsee Kouvolan ja Mikkelin välissä ja on luonteeltaan kallioista korpimaisemaa,
jota rikkoo jyrkkärantaiset vedet. Retkeilyreitit ovat profiililtaan haastavat - paljon nousuja ja laskuja. Ainakin rinkka selässä liikkuessa välillä otti voimille.
Varsinaiseen valokuvaamiseen säät olivat hieman huonot. Lauantaina paistoi aurinko (lue: liian jyrkkä valo) ja sunnuntaiaamuna oli taas lähes täysi pilvipeite (lue: liian lattea valo),
joten mitään ihmekuvia ei reissulta kertynyt. Mutta kuvaaminen ei onneksi ole näitten reissujen pääjuttu, vaan retkeily hyvässä seurassa, kahvittelu nuotiolla ja luonnossa oleilu.
Lisää reissun kuvia löytyy täältä:
Repovesi kuvia
Tietoa kansallispuistosta löytyy täältä:
Luontoon.fi - Repovesi
18.5.2010
Käyn pellon laitaa..
Pellon laitaa kävellessä ilta-auringon paisteessa, oljenkorret näyttivät kultaisen hehkunsa.
Oli siellä joku muukin kasvi. Mikä lie horsma.
16.5.2010
Murkut omenapuussa
Huomasin pihan omenapuuta tutkiskellessani, että muurahaiset olivat ottaneet vallan siellä. Ajattelin ikuistaa kaverit kennolle, laitoin 100mm makron
kiinni runkoon ja rupesin kuvaamaan. Kohteet olivatkin yllättävän haastavia makrokuvaukseen - erittäin kapea terävyysalue ja vilkkaasti liikkuva olento
on hieman huono yhdistelmä.
No, joissakin otoksissa sattui osumaan edes jonkinverran kohdalleen.
9.5.2010
Ruusu Äideille
Hyvää Äitienpäivää kaikille Äideille!
25.4.2010
Sinivuokko
Lenkillä tuttuja reittejä pitkin Lumixi matkassa. Pellon keskellä pienessä metsäsaarekkeessa näkyi
sitten jo selvät kevään merkit sinivuokkojen muodossa. Kolme kuukautta takaperin maisema näytti hieman toisenlaiselta
kuten päiväkirjamerkinnästä tammikuulta näkyy:
Päiväkirjamerkintä 24.1.2010
On se hienoa tuo Suomen luonnon monimuotoisuus!
18.4.2010
Kaukajärven kevättä
Jäässä on vielä Kaukajärvikin. Harmittaa, kun alempaa kuvaa ottaessa en huomannut lumirakeitten jälkiä linssissä. Kuvamanipulaatiolla saisi
niitten näkyvyyttä vähennettyä, mutta enpä taida moiseen vilunkiin ryhtyä lainkaan :-)
Kuvat otettu Lumixilla. Siinä on tuo kuvasuhteen muunnos toteutettu kätevästi objektiivissa olevalla kytkimellä - ei tarvitse valikkojen tms.
kautta hakea. Nuo kuvat ovat 16:9 ja 4:3 kuvasuhteilla. Lisäksi löytyy järkkäreistä tuttu 3:2. Kennon suhde on 4:3, joten sillä asetuksella käytössä on maksimimäärä pikseleitä.